Pensasaitojen leikkaaminen

Nekalan siirtolapuutarhan palstojen pensasaidat tulee pitää siisteinä ja määräkorkeuteen (enintään 150 cm) leikattuina. Aidan hoitamiseen kannattaa kiinnittää huomiota sekä aidan hyvinvoinnin että koko tontin ulkonäön vuoksi. Puutarhamme alueella on runsaasti yli-ikäisiä aitoja, jotka kaipaavat kipeästi nuorennusleikkausta, jotta niistä tulisi taas terveen ja rehevän näköisiä.

Miksi pensasaitaa leikataan?

Pensaita leikataan kahdesta eri syystä: aidasta leikataan pois osa vuosittaisesta kasvusta, jotta aita pysyisi muodossaan eikä ylitä sallittua korkeutta. Sen lisäksi aidoille joutuu aika ajoin tekemään nuorennusleikkauksia, kun niistä on tullut vanhoja, tiheitä ja kaljuuntuneita risukoita, joista on jäljellä enää runkoja ja lehdet melkein puuttuvat.

Kun pensasta leikataan, se haaroittuu leikkauskohdan yläpuolelta. Jos pensasta leikataan aina vain latvasta, sen yläosaan muodostuu vähitellen ylitiheä “kruunu”, ja aita kaljuuntuu sen alapuolelta.

Liian tiheäksi kasvanut  pensasaita kuivuu ja muuttuu lehdettömäksi rumaksi luudaksi, joka kuolee vähitellen. Leikkaamalla pensaaseen muodostetaan uusia, voimakkaita oksia, jotka kasvattavat terveitä lehtiä. Pensas kannattaa pitää ilmavana myös siksi, että ötökät ja taudit viihtyvät erityisen hyvin tiheässä kasvustossa.

Pensasaita ei myöskään saa olla liian leveä, jotta kulkutiet pysyvät tarpeeksi leveinä ja hälytysajoneuvot mahtuvat niistä ajamaan. Sopiva pensasaidan leveys ylhäältä on 40–50 cm. Oikein leikattu aita levenee tasaisesti ylhäältä alaspäin, ja se on kauttaaltaan lehtien peitossa.

Miten pensasaidasta leikataan vuosikasvu?

Kun pensasaita on saavuttanut oikean korkeutensa eli siis 150 cm, siitä leikataan säännöllisesti pois sa kuluvan vuoden kasvusta sekä latvaversoista että sivuversoista.

  • Ensin poistetaan kuolleet, vahingoittuneet, toisiaan hankaavat ja heikot oksat.
  • Leikkaamiseen tarvitaan hyvät aita- ja oksasakset sekä paksujen oksien ja runkojen lyhentämiseen pieni puutarhasaha.
  • Leikkaamisessa voi käyttää apuna pingotettua narua, jotta päällisestä ja sivuista tulee suoria.
  • Useimpia pensaita leikataan kesällä silloin, kun niiden voimakkain kasvu on ohi, ja niitä siistitään toisen kerran elokuussa.

Vanhojen pensaiden nuorentaminen

Vanhat pensasaidat (ja muutkin pensaat) nuorennetaan harventamalla niitä joko vaiheittain tai leikkaamalla ne kokonaan alas. Nuorennusleikkaukset tehdään aina talvella tai varhaiskeväällä pensaan lepokauden aikana (eli ennen silmujen ilmestymistä). Aidan vanhoja tiheitä ja paksuja runkoja harvennetaan sahaamalla vanhimmat rungot aivan juuresta poikki. Samalla poistetaan myös kuivat oksat.

Aita voidaan myös leikata kokonaan alas noin 20 sentin korkuiseksi. Alasleikkaus on aina radikaali toimenpide, koska aidan kasvaminen vakiokorkeuteen kestää taas vuosia ja kaikki lajit eivät kestä alasleikkausta.

Vanhat syreeniaidat kannattaa nuorentaa kahdessa vaiheessa leikkaamalla ne porrastaen: ensin leikataan aidan yksi reuna matalaksi ja myöhemmin, sen kasvettua ylös, leikataan sitten aidan toinen reuna. Näin aita pysyy uudistamisesta huolimatta koko kesän vihreänä ja lehtevänä.  

Rikkaruohot pois juurelta

Aita rapistuu ja taantuu myös silloin, kun sen juurelta ei poisteta rikkaruohoja ja aidan sekaan kasvaneita muita kasveja, esimerkiksi marjapensaita tai puun taimia. Sen lisäksi että aita näyttää epäsiistiltä, se kärsii rikkakasveista ja sen alaosasta tulee aikaa myöten lehdetön. Varsinkin puun taimet, esim. koivut ja vaahterat  pitäisi poistaa ajoissa, koska isoiksi kasvaneina niitä ei enää saa kitkettyä pois.

 

Herttoniemen Siirtolapuutarhalle ohjeen on laatinut Anna-Maija Gruber 13. syyskuuta 2003. Muokannut NSPY:n ohjeistusta vastaavaksi Pertti Laitila